Ohjaaja, ehkäisevä työ Tampere

Rohkeus | Sitoutuminen | Luottamus | Vaikuttavuus | Vastuullisuus

Me SOS-Lapsikylässä puolustamme rohkeasti lapsen oikeuksia. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Tule tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme!  
 
 

Haemme SOS-Lapsikylään Tampereen alueelle organisointikykyistä ja osaavaa  

EHKÄISEVÄN TYÖN OHJAAJAA

määräaikaiseen työsuhteeseen 30.4.2025 saakka.  

Tietoa tehtävästä 

Ehkäisevän työn ohjaaja toteuttaa ja kehittää SOS-Lapsikylän yleishyödyllistä ehkäisevää työtä omalla toiminta-alueellaan yhteistyössä keskisen alueen ehkäisevän työn koordinaattorin kanssa. Ohjaaja osallistuu alueen toimintoihin, alueen verkostotyöhön, vapaaehtoisten tukemiseen sekä muuhun alueen ehkäisevän toiminnan suunnittelu- ja kehittämistyöhön.   

Alueella toteutettavia toimintoja ovat esimerkiksi Mummun ja vaarin tupa, Unelmista totta –harrastustuki ja SOS-kehittäjänuorten osallisuustoiminta.

Työsuhteen alussa tehtävään sisältyvät seuraavat osa-alueet:  

  • Mummun ja vaarin tupien, eli matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen toiminnan suunnittelu ja ohjaus
  • Aikuiskaveritoiminnan kehittäminen ja toteutus
  • Harrastustuen sekä opiskelutuen päätöksistä ja maksatuksista vastaaminen
  • SOS-Lapsikylän paikallisen nuorten osallisuustoiminnan suunnittelu ja ohjaus
  • SOS-Lapsikylän edustaminen alueellisissa tapahtumissa 

Mitä odotamme sinulta?  

Jos olet sydämeltäsi lapsen oikeuksien puolustaja, tunnet lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavat ilmiöt, olet kiinnostunut heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukemisesta ja olet aikaansaava, pirteä ohjaajaluonne, olet todennäköisesti etsimämme henkilö. 

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa sosiaali-, nuoriso- tai kasvatusalan AMK-tasoista koulutusta sekä kokemusta lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Kokemuksen vapaaehtoisten ohjaamisesta katsomme eduksi.  

Hakemamme henkilö on ennakkoluuloton, innovatiivinen, kokonaisuuksia hahmottava sekä itseohjautuva ja hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän osaa toimia monikulttuurisessa toimintaympäristössä sekä kykenee työskentelemään vauhdikkaissakin tilanteissa joustavasti ja ammatillisesti.  

Koska tehtävä vaatii hyviä lasten- ja nuorten yksilö- ja ryhmänohjaustaitoja, toivomme, että sinulla on näistä kokemusta. Odotamme, että sinulla on myös vahvaa kiinnostusta tehdä monipuolista ja käytännönläheistä lapsiperheiden tukemistyötä arjessa.     

Kokemus lastensuojelu- ja/tai nuorisotyöstä, lapsiperheiden tukipalvelujen tuntemus ja osallisuusmenetelmien hallinta sekä osallisuustoiminnan kokemus ovat eduksi. 

Mitä tarjoamme? 

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtävän lastensuojelun asiantuntijaorganisaatiossa. Pääset osaksi noin 400 työntekijän uudistumishaluista SOS-lapsikyläyhteisöä. Meillä on käytössä joustava hybridityön malli ja sinulla on mahdollisuus tehdä töitä itseohjautuvasti ja itsenäisesti työyhteisön tuella. Perehtymisesi tukena on SOS-Lapsikylän sähköinen oppimisympäristö Kyläkoulu.   

SOS-Lapsikylä tukee henkilöstön jaksamista mm. mahdollisuudella kattavaan työterveyshuoltoon sekä liikunta- ja hyvinvointiedulla. Lisäksi tuemme lounasruokailua ja tarjoamme henkilöstöllemme vapaa-ajan vakuutuksen. 

Lisätietoja:

Lisätietoja tehtävästä antaa ehkäisevän työn koordinaattori Kati Syrjäaho p. 044 761 4172, kati.syrjaaho@sos-lapsikyla.fi (4.9. klo 12-13 ja 11.9. klo 10-11). Hae tehtävää 15.9.2024 mennessä verkkosivujemme sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa https://sos-lapsikyla.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=541. Hakulomake löytyy sivun alaosasta. 

Toivomme kuulevamme sinusta pian! Työtehtävä alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian, mutta viimeistään 1.11.2024. Työsuhteen mahdollinen jatko tarkentuu myöhemmin.

Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.

SOS-Lapsikylä on lapsen oikeuksia edistävä kansainvälinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Olemme voittoa tavoittelematon lastensuojelun asiantuntija, palveluntuottaja sekä lasten, nuorten ja perheiden auttaja. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children’s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa. Suomen toimintaan voi tutustua osoitteessa www.sos-lapsikyla.fi ja kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön työhön osoitteessa www.sos-childrensvillages.org. 

Hakuaika alkaa: 02.09.2024 08:30Hakuaika päättyy: 15.09.2024 23:59

Jaa ilmoitus