Ohjaaja Jyväskylän perhekuntoutusyksikköön

SOS-Lapsikylä tarjoaa Jyväskylässä yhtenä palvelumuotona ympärivuorokautista perheterapeuttista perhekuntoutusta. Perhekuntoutuksessa tuetaan perheterapeuttisin menetelmin perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja kiinnitetään huomiota perheen myönteisiin voimavaroihin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteena on lapsen kasvuolojen turvaaminen, ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen sekä perheen yhdessä säilyminen. Perhekuntoutus toteutetaan koko perheen sijoituksena ympärivuorokautisessa perhekuntoutusyksikössä moniammatillisen tiimin tukemana.

Haemme nyt Jyväskylän perhekuntoutusyksikköön ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työssäsi toimit tiiviissä suhteessa perheeseen ja sen jokaiseen jäseneen koko kuntoutuksen ajan. Elät mukana perheen arjessa tavoitteena luoda avoin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde perheen kanssa. Työskentelysi on läpinäkyvää, asiakaslähtöistä ja perheen osallisuutta, toimijuutta ja voimavaroja vahvistavaa. 

Työ pitää sisällään erilaisia lapsiperheen arjen toimintoja, terapeuttista työskentelyä sekä ryhmien ohjausta. Keskeisenä tehtävänä on tukea lapsiperheen turvallista arkea, perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja kiintymyssuhteen rakentumista lapsen ja vanhempien välillä. Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä.  

Edellytämme sinulta sosiaali- tai terveydenhuollon AMK-tutkintoa, kokemusta lastensuojelutyöstä sekä dialogista ja kiintymyskeskeistä työotetta. Kykenet sekä itsenäiseen työskentelyyn että tiimityöhön. Kokemus perhekuntoutustyöstä sekä työhön sopivat täydennyskoulutukset katsotaan eduksi. Työn hoitamiseksi ajokortti on välttämätön.

Lisätietoja tehtävästä antaa lapsikylän johtaja Mari Tirkkonen, p.044 761 4190. 

Ota haaste vastaan ja tule innovatiiviseen toimintaympäristöön lastensuojelun näköalapaikalle! Tarjoamme sinulle vastuullisen, monipuolisen ja palkitsevan työtehtävän! Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan.

Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.

SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Olemme lastensuojelun ja lapsiperheiden varhaisen tuen asiantuntija ja palveluntuottaja. Toimimme myös kehittämiskumppanina kunnille ja maakunnille lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children’s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa. Suomen toimintaan voi tutustua osoitteessa www.sos-lapsikyla.fi ja kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön työhön osoitteessa www.sos-childrensvillages.org.

Hakuaika alkaa: 07.05.2019 12:00Hakuaika päättyy: 26.05.2019 23:55